Kevättä ilmassa ja odotettavissa jäitten lähtö ja kevätlintujen muutto takaisin kotiin. Mikä olisi sen tunnelmallisempaa kuin viettää hetki meren läheisyydessä ja tuntea kevään äänet; jäitten lähtö ja lintujen kujertelu. Kalastuksesta innostuneille ei muuta kuin syötti koukkuun ja siikapilkille! Kannattaa kysyä vielä vapaana olevia majoitusvaihtoehtoja keväälle. Samoin kesä tulee nopeammin kuin osaat ajatellakaan ja mikäli mieli tekee oikeaan aikaan syksyllä kalaan, niin nyt kannattaa varmistaa oikea ajankohta! Tervetuloa Juuvannin merenrantamökeille!
-------------------------------------------------------
Tule kokemaan aito saaristunnelma Juuvannin merenrantamökeissä Kustavin Vartsalassa. Varattavissa hirsimökkejä lyhyt- ja pitempiaikaiseen käyttöön ympäri vuoden. Vielä löytyy majoitusta kesälle ja elokuun kuutamoilloille.Kustavissa on paljon nähtävää. Saaristolaismuseo sijaitsee Vartsalan saarella noin 5 km päässä mökeistä. Museo avoinna sunnuntaisin klo 13-16 ja heinäkuun ajan ma-pe klo 13-16. Juhannussalot koristellaan juhannuksena kahdessa kohteessa Vartsalassa klo 12.00. Vartsalan saarella on myös kynttiläpaja ja lahjatavarakauppa Vartsalan vanha koulu. Kustavin keskustasta löytyy päivittäistavarakauppa Sale ja Alko. Lisäksi tehtaanmyymälöitä ja ravintoloita sekä Keltainen Puoti; lahjatavaraa, asiamiesposti, lääkekaappi, matkahuolto, pesulapalvelu, tekstiilejä, käsityötarvikkeita ja jalkineita.
Majoituskohteesta voi tehdä päivän matkoja Saariston rengastielle mm. Iniöön yhteysalus Auroralla, Ahvenanmaan Brändöön yhteysalus Viggenillä sekä katsomaan Muumeja Naantaliin. Lisäksi Kustavissa tapahtuu koko kesän. Teatteri TuulenHuutajat esittävät näytelmää kesällä "Onks ketän koton" Nissilän pihalla. Pyynnöstä järjestämme liput näytökseen. Kesäjuhlat ovat heinäkuun toinen sunnuntai ja Volter Kilpi viikkoa vietetään 17.-22.7. Lohimarkkinat ja Lohihölkkä la. 3.8. Kaikista näistä tapahtumista ja lisää tapahtumia löytyy Kustavin internet sivuilta
http://www.kustavi.fi tapahtumat.